Historia
Keski-Pohjanmaan Retkimelojat perustettiin Kokkolassa maaliskuussa 1982. 1980-luvulla melontaa harrastettiin inkkarikanooteilla, mutta vuosikymmenen vaihteen lähestyessä seuran toiminta muutti suuntaa kohti kajakkimelontaa. Jäsenet vuokrasivat kajakkimuotin ja innokkaimmat laminoivat itselleen ensimmäisiä jokikajakkeja. Malli oli legendaarinen Olympia ja näillä lasikuitu-diolen -rakenteisilla kajakeilla valloitettiin Kuusamon koskia ikimuistoisilla retkillä.

1990-luvulla tapahtui muutos merimelonnan suuntaan, kun himankalaissyntyinen Janne Lehtinen toi merimelonnan mukaan seuran toimintaan. Vuosikymmenen alku oli myös Arctic Canoe Racen kulta-aikaa. Keski-Pohjanmaan Retkimelojat osallistuivat tapahtumaan ensimmäisen kerran vuonna 1990, jonka jälkeen osallistujia oli useana vuotena.

Uuden vuosituhannen myötä myös naiset ja nuoret löysivät melontaharrastuksen pariin. Kurssitoiminnan laajentuminen toi mukanaan uusia aktiivisia jäseniä ja samaan aikaan koskimelonnan suosio kasvoi uusiin mittoihin. Seuraan syntyi myös uutta, urheilullisempaa toimintaa ja orastavaa kilpailumenestystä.
