Lestijoen yläosan melonta 11.-12.5.2019

25.4.2019

Yönyliretki jokikalustolla Lestijokisuulta Niskankorvesta Sykäräisiin Kanasaaressa yöpyen. Päätetään lähempänä ajankohtaa melonnan päätöspaikka vesitilanteen mukaan. Vaihtoehtoina Murennuskoski, Hirvikoski tai Parkkikoski (Jutun lopussa karttalinkit mainittuihin paikkoihin).

Reissuun on varattuna alustavasti 5kpl kanootteja. Lisää saadaan jos tarvetta ilmenee. Kanoottivuokra 50€/kanootti (sisältää kanootin ja melat). Matkaan voi lähteä myös muulla jokiretkeilyyn soveltuvalla kalustolla, kuten seuran muutamilla muovikajakeilla. Lyhyitä koskikajakkeja ei suositella reitin pitkien suvanto-osuuksien vuoksi.

Lähdetään Kokkolasta matkaan lauantaina aamupäivästä ja palataan sunnuntaina iltapäivästä. Tarkennan aikatauluja, jahka saan asian pähkityksi. Matkalla Kokkolasta melonnan lähtöpaikkaan noudetaan kanootit seuran kärryyn ja tiputetaan auto melonnan päätepisteeseen.

Kanasaari sijaitsee keskellä suurta Paukanevaa, jonka läpi Lestijoki luikertelee. Saaressa on kota tulisijalla ja piha-alueella on myös tulipaikka. Polttopuut ja käymälä löytyy myös. Saaressa voi majoittua teltalla tai riippumatolla ja kotaan mahtuu myös muutamia yöpyjiä.

Reissu soveltuu kaikille, joilla mela pysyy kädessä ja tarvittavat retkeilyvarusteet löytyy. Vaikka vedet ovat vielä kylmät, ei kuivapuku ole välttämätön rantojen ollessa koko matkan vieressä. Jos lähdet matkaan muulla kuin kuivapuvulla, täytyy mukana olla täysi vaihtovaatekerta. Edetään retkivauhdilla ja pidetään taukoja tarpeen mukaan. Matka lähtöpaikasta yöpaikalle on n.12km ja matkalla on useampi hyvä taukopaikka. Yöpaikasta lopetukseen tulee lopetuspaikasta riippuen muutamasta kilometristä 15:een kilometriin. Myös tällä välillä on useita hyviä taukopaikkoja.

Ilmoittaudu (sitovasti) mukaan oheisella lomakkeella viimeistään keskiviikkona 8.5.2019.

Retken vetäjä Pekka Lokasaari (sihteeri@kprm.fi / 0400980266).

Alla karttalinkit (kannattaa avata uuteen välilehteen):

Alla Lestijoen melontareitin kartta:

Retkelle ilmoittautuminen

Auto
Melontakalusto

Kirjaa "lisätiedot" -kenttään, millä kalustolla meinaat retken meloa, jos olet valinnut kalustoksi muun kuin vuokrakanootin. Voit kirjailla lisätietoihin myös muuta retken vetäjän tiedoksi.